Kuten otsikko kertoo, syksy alkaa kolistelemaan nurkilla. Tuntuu niin kauhee vilposelta ja illalla on mukava heittää villasukat jalkaan, kun katselee telkkaa. Ja koska syksy saapuu, täytyy alkaa virittelemään joululahja sukkapajaa pystyy. Yritän ottaa opiksi ja aloitella vakkarisukkakudonnat jo ajoissa,ettei tartte viikko ennen joulua niitä yötä myöten kutoa.
Ja niinkuin aina ennenkin, syksy meinaa myös paluuta myös koulun osalta arkeen, opiskelen työnohessa ammattikorkeassa ja nyt sitten viikot sujuu sutjakasti, aamut töissä, parina iltana koulua perään ja sitten lauantait pelkkää koulua... ja kaikki muut jutut päälle, joten voihan iskee väsymys jo jossain kohin.
mutta nyt lähen inventoimaan sukkalankalaatikkoani, osallistun meinaan pieneen sukkasatoon :D
Kikkailua langoilla ja vähän muutakin
keskiviikko, 31. elokuuta 2011
lauantai, 27. elokuuta 2011
Syksy nurkalla jo kolkuttaa....
Vähin äänin on palattu arkeen, töihin loman jälkeen ja kovasti olen ollut väsynyt ensimmäisen vkon. Ehkäpä se tästä.
Huomaan, että syksy tulee, tekee mieli alkaa kutomaan taas, tarvii rymytä metsissä keräilemässä kaikenlaista, koulut alkaa :D
Tänäänkin kävin perheen kanssa keräämässä pari ämpärillistä puolukoita, jotka odottavat siivousta. Aion kuitenkin viimeinkin tänään viimeistellä kauan kesken olleen villatakin... :D

maanantai, 15. elokuuta 2011
Lomalla oltu
Tuli tässä oltua lomalla, joten hieman on jäänyt hommat vaiheeseen... sain kuitenkin siskon pitkät sukat tosiaankin valmiiksi, samoiten yksi kappale revontuli-huiveja odottelee pingotusta. Yhdet villasukat valmistu myös, olivat olleet puikolla jo jonkun aikaa.
Sitten kolahti postilootaan uusin Novita... ja sieltä se seuraava työkin sitten löytyi. Nimittäin villatakki... sen kappaleet kudoin viikossa valmiiksi, puikko koko 10, joten nopeasti valmistui. Sitten tyssäsi...
Lähdin reissuun pariksi viikoksi ja kotiuduin lauantaina, joten yrittelen valmistaa siihen takkiin kauluksen ja koottua sen valmiiksi, inspiraatio on kuitenkin hukassa, kun on viimeisellä lomaviikolla niin paljon muutakin puuhaa.(Kuten viinimarjat pensaissa odottamassa poimijaa.) :D
Sisareni toi pari kerää lovikka-lankaa Ruotsista ja niistä palan halusta jo jotain valmistaa...
Kuvia seuraa perästä...

perjantai, 22. heinäkuuta 2011
Heinäkuun tuotoksia....
Heinäkuussa olen viimeistellyt läjän kesken eräisiä tuotoksia, osa on vieläkin kesken..
elikäs sisareni toivoi itselleen eriparisia pitkiä sukkia... nämä sitten viimeinkin valmistui... :D
Samoiten valmistui taas yksi kiva Revontuli-huivi... :D Tai no, pingotusta vaille valmistui...
Tällä hetkellä on sitten kesken jättiläisen pieni saapas-sukka... kokoa 47. Toinen oli viittä vaille valmis ja nyt se valmistu, toinen tarttis tehä :D
Samoiten viimeistelin Novitan Jambo-langasta kaulahuivin ja pipon, jotka on ollut kesken puolivuotta langan kesken loppumisen takia.
Uusin Novita-lehti ilmestyi. Löysin sieltä seuraavan projektin, elikäs villatakin... joten seuraavaksi suunta lankakaupoille.
Viikko vielä ennen kesälomaa, helle aiheuttaa tuskaa, mutta puikkoja jaksan heiluttaa. Ja tässä lähihetkinä ajattelin tehä inventaarion lankalaatikossani ja yrittää hieman pienentää varastoa....
| Siskon toivomat eripari pitkät sukat |
| Samaiset sukat |

tiistai, 5. heinäkuuta 2011
Loma on loppu, arki koittanut
Kuten otsikko kertoo, loma on lusittu... mutmut 4 vkoa ennen seuraavaa lomaa ja sitten alkaa uudet tuulet meikäläisellä. Vaihdan työpistettä ja jatkan opintojani.
Loman aikana olen saanut siis valmiiksi kaksi pingotettavaa huivia, yhden pitkän sukan(kokeilussa, tarkoitus kohta päästä tekemään toinenkin), ja itselle yhdet nilkka villasukat.
Keskenkin on taas vaikka mitä... eilen aloitin Revontuli-huivia taas tekemään ja se on kesken. Samoiten yks Papukaija-villasukka(viimesiä kavennuksia vaille valmis) :D
Hoitajana ollessa, yövuoroissa tulee väkästettyä vaikka mitä, jos sattuu olemaan hiljaista.
No nyt vapaapäivän kunniaks käymään kaupungissa ystävän kanssa.

tiistai, 28. kesäkuuta 2011
Nonii... nyt alkaa olla meikäläisen vapaat vietetty ja huomenna koittaa arki taas ja töihin on palattava, onneksi kuitenkin vain 5vkoksi.
Juhannusviikon vietimme Kemijärvellä mökillä. Ilma oli koko viikon huonohko ja lankakauppaanhan sitä oli sitten hurautettava. Kesken on vielä se tuotos, elikäs sukat.
Sukat on helppo, ohjeen osaan ulkoa, joten ei tarvi kun kutoa.
Ajattelin tässä viimeistellä nyt parit villasukat ja sitten kutoa sisarelleni pitkät sukat(toinen on valmis ja sovituksessa). Sen jälkeen tarvii oman rauhan takia aloittaa huivin tekoa. Viime viikolla oli postiin ilmestynyt pari kerää villalankaa ja niistä olisi tarkoitus alkaa väkästämään jotain.
Vierailin eräässä blogissa ja siellä oli kuva aivan ihanasta Salomoninsolmuilla tehdystä huivista... :D Täytyypä taas alkaa opiskelemaan sen tekemistä, koska en vaan osaa, niin en vaan osaa...

maanantai, 13. kesäkuuta 2011
Valmista tulee
Se on sitten sillälailla, että kun inspis iskee on puikkoja heilutettava urakalla. Ja näin ollen Revontuli-huivi tuli valmiiksi pikaisesti, värikin osui tosi hyvin, vaikka toisin epäilinkin.
Pingotuksenkin tein samantien ja mielestäni aivan loistava huivi on tämä malli...
| Kuivumassa pingotettuna |
Seuraavaa mallia tässä nyt sitten mietin... vaikeeta.. Toisaalta toi Revontuli oli niin ihana, että voisin tehä toisen huivin perään... mutta.... täytyypä kaivaa mallit esiin ja varastossa olevat langat ja miettiä mitä niistä saa tehtyä. Tai sitten voisi tehdä puikoilla olevat sukat valmiiksi ensin.
Seuraavaksi alan kuitenkin valmistella kesälomaretkeä Taivaan Tulien maisemiin....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)